Tupakkiaron venlat 2007

Snown ääriään myöten täyteen ladattu punainen Alfa (Alice kyydissään) kaarsi Kanjoninreunaan odotetusti iltasella ja  poimi hierotun & kammatun Tinkin takapenkille. Automatka kolmelta siskolta sujui kivuttomasti, nauruhermoja kirvoitti erityisesti vanhojen kokemuksien muistelu. Alavuden Abc-huoltsikalla tankattiin vielä ruokaa lauantaita varten (Tinkillä vasta kolmas lämmin ruoka kyseisenä päivänä), Alice otti vielä ranskalaiset ripoteltaviksi autoon.  Tink tiputettiin Kuortaneen urheiluopistolle viimeistelemään kuntoaan eli nauttimaan miehensä seurasta, Alice ja Snow jatkoivat Kauhavalle öitsemään, missä Snow kaikin puolin yöihmisenä kävi vielä heittämässä verryttelylenkin joskus klo 01 jälkeen.

Aamupäivällä Lapuaa lähestyivät edellä mainittujen lisäksi myös Cruella kyvykkään miehensä ja marenkikakkupohjien kanssa, miesseurasta ja luultavimmin lisäksi ruokapuolesta nautti myös Vilppulasta saapuva Poca. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, mutta hieman liian tuulinen isomman vip-teltan pystytykseen, joten valtavasta tavara-arsenaalista valittiin olosuhteet paremmin kestävä malli. Tuossa tuokiossa teltta oli pystyssä, pöydät ja pöytäliinat ojennuksessa, tarjoilukipot täyttövalmiina ja kukat maljakossa. Ensimmäinen Tupakkiaron Kilpasiskojen venlojen viesti saattoi siis alkaa.

  Aloitusosuus: Alice

"Pääsin jälleen kerran aloittamaan venloja, nyt jo neljännen kerran oman suunnistushistoriani aikana. Joukkueet ovat tosin vaihtuneet, mutta... Valintaan johtavat meriitit, eli hyvät peesaustaidot ja juoksuvoima on todettu jo aiemmin, joten paikasta/järjestyksestä ei tarvinnut käydä minkäänlaista kädenvääntöä.

Suunnitelma oli vetää aloitus täysillä ja napata hyvät peesit jo ennen metsään menoa. Ikäväkseni kuitenkin totesin jo ennen kisaa, että lähtöviitoitusta ennen K-pistettä on ainoastaan noin 150 metriä. Toiseksi viimeisestä venlarivistä tulisi siis todella kiire päästä noihin em. letkoihin. Maastokin oli huhujen mukaan haastava. Multa meinasi siis tulla lämpimät housuihin pelkästä jännityksestä...

Melkein heti startin jälkeen homma olikin selvä. Pääsin aika hyvin ohittelemaan porukkaa, mutta silti kärkiletkat olivat jo kaukana, kun vihdoin pääsin K:lle. Lopulta missasin oman hölmöilyni sekä kompassin temppuilun (neula kiersi omia polkujaan) takia KAIKKI peesit, enkä lievän paniikin tähden uskaltanut lähteä juoksemaan letkojen perään. Siispä lähdin rauhallisesti kävellen tekemään ns. omaa suunnistusta, ja tulokset olivat sen mukaiset...

En koko matkalla - loppusuoraa lukuun ottamatta - päässyt kunnolla vauhtiin, kun karttaa oli pakko lukea aivan koko ajan. Ja silti pummia tuli enemmän kuin tarpeeksi. Olin todella yllättynyt, kun maalissa selvisi, että pystyin kaikesta hölmöilystä huolimatta nostamaan sijoitustamme (865>730). Mikä sitten olisi tuo sijoitus ollut, jos olisin saanut ne paremmat peesit?

Kaiken kaikkiaan siis aika kädetön suoritus, mutta toisaalta just sellainen, kun multa voi odottaakin esim. iltarastiratojen perusteella. Lisää harjoitusta siis tarvitaan!"

Toinen osuus: Cruella

"Jukola-viikonloppua odotin ainakin yhtä paljon kuin lapset jouluaattoa, eikä vähiten siksi että sain lähteä matkaan kahdestaan kyvykkään mieheni kanssa. Mummit ovat maailman paras juttu.  Alkupäivän mainiota fiilistä hiukan latisti Eevan hukkuuntunut ykkösrasti. Aika kului kuitenkin vaihtohaassa tuttujen kanssa juorutessa.

Kartasta sain kiinni hiukan ennen ykköstä ja totesin että tämähän ei ole viimevuosien kaltaista "ota suunta , valitse ura" -juoksua, vaan TODELLISTA SUUNNISTUSTA. Muutamissa kohdissa tarvitsi, jopa minun mateluvauhdissani,  himmata ja miettiä missä se rasti onkaan, mutta onneksi rastimiehet olivat käyttäneet runsain mitoin hyttysmyrkkyä, joten rastille löysi vainun perusteella. Takarinteen pienipiirteisessä maastossa kuului innostunut kiljaisu "mä löysin sen", ja sen heti jälkeen kuului puskista rytinää, kun kilpasiskoja kirmasi jakamaan löytäjän riemun. Oma menoni pysyi kohtuullisen kasassa loppuun asti ilman suurimpia mokia ja juoksinkin vaihtoon sata sijaa nostaneena.

Teltalle raahauduttuani saatoin viestittää meidän armottoman kovalle ankkurillemme, että sijoitus nousi ja ViPa on vielä takana... Se sai fiilikset hurjaan nousuun kaikilla ja siivitti sekä Sarin että Johannan mahtavaan suoritukseen..."

Kolmas osuus: Snow

"Tositoimiin kolmannelle osuudelle Alicen ja Cruellan jälkeen sijalta 627. TuKiksen sisäisen vedonlyönnin panokset olivat kohdallani niin kovat, että isompiin virheisiin ei kerta kaikkiaan ollut varaa. Lähdin kisaan asenteella "teen sen, mitä  tehtävissä" eli juoksemaan virheittä ja nostamaan sijoja. Edellisillan myöhäinen verryttely lupasi hyvää kevennetyn viikon jäljiltä ja itseluottamus oli kohdillaan. Tiesin edessä olevan yksinäistä puurtamista ja se sopi minulle todellakin letkalätkytystä paremmin.

Alku oli kuitenkin jostain syystä fyysisesti pelottavan tahmeaa, mutta paikkailin sen tarkalla & virheettömällä suorittamisella aina kuutosrastille asti, jossa jouduin tekemään pientä ylimääräistä koukkua, kun en huomannut heti lippua parin seisoskelijan takaa. Pieni varmennus viereisestä avokalliosta ja uudelleen rastinotkelmaan tähyilemään ja siellähän se oli niin kuin pitikin. Sakkaus ärsytti suunnattomasti, vaikka Omega ei ehtinyt raksuttaa miinusta minuuttia kauempaa.

Seuraavaa rastia kohti ammuin selvää ylivauhtia paikatakseni virhettä, eikä rastia lähestyttäessä homma ollut enää yhtään näpeissä. Ajauduin omatoimisesti suoraan viereiselle hajonnalle, josta paikallistin itseni, mutta aikaa epävarmoine haparointeineen , pienine ihmettelyineen ja kaarroksineen ehti palaa kokonaisuudessaan nelisen minuuttia. Tilanne nopeasti nollaukseen ja hommaa jatkamaan "minä en etsi  - minä löydän" -asenteella.

Suunnistuksellinen haaste siis osoitti, että vaativille alueille ei uskalla mennä kovempaa ja seuraavat kolme lippua otinkin erityisen tarkasti enempiä virheitä välttääkseni. Puolimatkasta homma lähti kulkemaan myös fyysisesti ja pääsin roiskimaan muutaman välin vauhdikkaasti kolmen hengen letkassa vuorovedoin. Muutoin taidollisesti tahi vauhdillisesti sopivaa seuraa ei ollut tarjolla koko reissulla, vaan sain tehdä täysin omaa työtäni. Välillä metsässä oli tyhjää kuin iltarasteilla, eikä olisi millään voinut uskoa juoksevansa näinkin suurissa gameseissa.

Pitkän välin vedin aggressiivisesti omia latujani, letkoja ohitellen ja homma pysyi tarkoille rasteille tultaessa hyvin gripissä. Toiseksi viimeistä tiheikkökumparetta lähestyin suurella kunnioituksella ja aivot hapoilla oli pakko pysähdellä muutamaan kertaan enempiä virheitä välttääkseen, mutta lippu odotteli juuri siellä missä pitikin. 

Ja mukaanhan täytyy tietysti mahtua aina se yksi huolimattomuusvirhekin eli vikalla onnistuin sitten hölmöyksissäni leipomaan vielä läpi kaikki liput, keskimmäisestä aloittaen, kunnes oma oli leimattuna. Viimeiselle asti pitäisi siis jaksaa  suunnistaa, sillä muutaman sekunnin nukahdus maksaa letkan verran sijoja, jotka olivat jo kuitattuina. Onhan tätä toki huipummatkin harrastaneet, mutta moinen hölmöily ärsytti ja nolotti silti...

Suhteellisen tyytyväisenä ja uupuneena päästin Tinkin metsään sijoilta 497. Enkä muuten hävinnyt sitä vetoamme...

Ankkuriosuus: Tink

Saunojen, urheilujuomien ja yleisen puunaamisen jälkeen Kilpasiskot lunastivat syöjättärien maineensa herkkupöydän ääressä. Snown puurtaminen kinkkusalaatin, karjalanpiirakoiden ja lihapullien edestä, Cruella-kotitalousihmeen venyminen taas kuin ihmeen kaupalla taivaallisen höhhökakun valmistamiseen ja muiden siskojen tuoma panostus (mm. lisälihapullat, karkit, popparit, kahvit, kaakaot, TuKis Angel) palkittiin syvällä hiljaisuudella, jonka saattoi rikkoa ainoastaan maiskahdukset ja kisakeskuksen äänet.

Pikkuhiljaa, kellon viisareiden siirtyessä hiljalleen kohti yön tunteja, siskot antautuivat perinteille ja viettivät yön omalla tavallaan, kuka viitoituksen varressa, kuka vip-emäntänä tai pussikarhuna, kuka valmistautuen uuteen viestisuoritukseen. Ja aamun joutuessa päiväksi Kilpasiskot suuntasivat ajatuksensa kohti Tampereen Jukolaa.